Joulukalenteri 2023: 9. päivä
top of page

Joulukalenteri 2023: 9. päivä


Kalenterin osallistujissa on muutamia viskimatkaansa vasta aloittavia sekä pidempään harrastaneita. Uskallan väittää, että harrastuksen pituudesta riippumatta illan viski on jakanut mielipiteitä. Ennen kuin mennään tarkemmin päivän viskiin, käydään läpi Kyrö Distilleryn lyhyt historia.


Kyrön tarina alkaa illasta, jolloin viisi kaverusta istui saunan lauteilla ja pullo ruisviskiä kiersi saunojien kesken. Saunomisen lomassa heräsi ajatus "Miksi kukaan Suomessa ei tee ruisviskiä?" Muutamaakin eri vaihtoehtoa on tarjottu viskiksi, joka tuona iltana hupeni saunan lauteilla, mutta sillä ei ole tämän tarinan kannalta merkitystä. Asia jolla on merkitystä meidän kannaltamme on se, että idea suomalaisesta tislaamosta ei jäänytkään vain kadonneeksi muistoksi saunan lauteille vaan sitä lähdettiin oikeasti toteuttamaan. Loppu onkin sitten historiaa.


Kyrö Distilleryn tislaamo sijaitsee vanhassa osuusmeijerissä Isossakyrössä. Ensimmäiset tisleet valmistettiin vuonna 2014 ja niitä salakuljetettiin Lontoon viskimessuille ja maistatettiin eri viskitislaamoiden päätislaajilla. Lienee sanomattakin selvää, että palaute oli kannustavaa. Viskin valmistus otti pientä takapakkia, kun tislaamon gini Napue nappasi valinnan vuoden 2015 parhaaksi giniksi Gin & Tonic -sarjassa. Tämän jälkeen tuotanto painottui jonkin aikaa ginin valmistamiseen. Meidän onneksemme viskiä löytyy nykyään varastosta jo reilusti ja core rangekin on laajentunut jo neljään viskiin, jotka ovat Kyrö Malt, Kyrö Wood Smoke, Kyrö Peat Smoke sekä travel retail pullote Kyrö Malt Oloroso.

Illan viski ei kuitenkaan kuulu edellä mainittuun nelikkoon vaan on yksi 95:stä pullosta, jotka tulivat tynnyristä jossa minulla oli elämäni ensimmäinen tynnyriosuus. Tynnyri numero 4398 täytettiin 20.10.2018 Isossakyrössä. Hiukan yli neljän vuoden kypsymisen jälkeen oli aika nimetä ja sen jälkeen pullottaa viski. Pullotteen vahvuudeksi päätettiin 56,5 % ja nimeksi annettiin "May contain whisky and stories"



16 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
Post: Blog2_Post
bottom of page