TL;DR Sokkotastingit on kivoja ja niissä mahdollisuus oppia omista viskimieltymyksistä ilman ennakko-odotuksia. Oli jälleen kerran aika virittää kotosalle pieni viskinurkkaus ja kokoontua virtuaalisesti nauttimaan elämän vedestä koronaturvallisesti. Tällä kertaa vuorossa oli jo perinteeksi muodostunut Viskiryhmä Turun sokkotasting muutaman aktiivijäsenen järjestämänä. Viskit oli lähes hyvissä ajoin saatu koordinoitua Turusta Helsinkiin ja kaikki oli valmista muutaman tunnin arvausleikille. Itselleni sokkotastingit ovat muodostuneet yhdeksi parhaista osa-alueista harrastuksessani. On mukava maistella viskejä ilman ennakko-odotuksia ja arvostella juomat puhtaasti tuoksun ja maun perusteella. Ja jos muistan oikein, niin en en ole tainnut saanut yhtään tislaamoa täysin varmasti oikein, joskin näissä sokoissa ollaan monesti kollektiivisesti tultu johonkin yhteiseen veikkaukseen, joka on mennyt oikein. Silti jokaisella kerralla on tullut useita eri tislaamoveikkauksia, jokaiseen viskiin. Näissä Turun Viskiryhmän täyssokoissa, kukaan ei tiedä mitä viskejä pääsemme nauttimaan. Tastingin järjestävä taho hoitaa vain viskien kimppaoston. Myyjä hoitaa viskien valinnan ja pullotuksen pikkupulloihin sekä tekee paljastusvideon jokaisesta viskistä. Kirjoitan tähän omat ajatukset viskeistä, niin kuin ne kirjoitin tastingin aikana eli en vielä näitä kirjoittaessa tiennyt mitä laseissa on. Paljastan lopuksi mitkä olivat illan viskit ja summaan vielä ajatukset tastingista.
Ensimmäinen viski Tuoksu: Savuton, suolainen, olkisuutta, navettaa, kumia, hento hedelmäisyys Maku: Navettaa, olkea, pehmeä ja likainen, tunkkaisuutta Loppu: Olkinen navetta, pippurisuutta, pihkaa, kestää jonkun aikaa tai ainakin se navetan maku jää suuhun. Monen mielestä makea ja hedelmäinen, mutta itselle päällimmäisenä tulee sellainen farmimaisuus, olkea ja navettaa. Makeus sitten vasta taustalla. Veikkaus Raasay tai joku muu uusi tislaamo. Itse en tästä pidä.
Toinen viski Tuoksu: Hedelmäinen, parfyyminen jopa, viinimäisyyttä. Maku: Vahamainen, viinikumia ,parfyymia, oikea hedelmäpommi ja makujen ilotulitus, mistään yksittäisestä mausta ei saa kiinni, mutta joka suunnasta hyökkää hedelmää Loppu: Hedelmää joka kääntyy marsinpaaniksi, viinimäisyys seuraa mukana, tammea Toimii paljon paremmin kuin eka. Kivaa makeutta, vahamaisuutta, kestää. Voltteja varmasti vähän reilummin. 12-vuotias viinifinistelty? Kolmas viski Tuoksu: nahkaa, minttua, punaista omenaa, sherryä Maku: viinimäinen, sherryä, nahkaa, hedelmää, fairya Loppu: tammea, nahkaa, mentholia, lakritsia, nurmikkoa Veikkauksena iäkäs viski. Toinen vetäjistä totesi, että tällaisen viskin kanssa päivän murheet vain valuvat pois ja ylle laskeutuu mukava rauha ja pakko olla samaa mieltä. Todella klassinen ja arvokas viski, elegantti, herrasmies viski. 46% ja sherryä Neljäs viski Tuoksu: Luumusoppa Maku: rusina, luumu, yllättävän pehmeä Loppu: jälkipoltot kovat, mantelia, happamuutta Uskomaton väri, oletuksena ennen maistamista, että rusinasoppa maistuu. Nuori ja vahva, kuitenkin yllättävän pehmeä. Outo ja mahtava viski, jota en kuitenkaan kaipaa hyllyyni enkä valitsisi uudestaan tietoisesti. Silti viskiharrastuksen kannalta mahtava viski, joka yllättää ja on kaikkea muuta kuin "perinteinen viski" (oma mielikuva perinteisestä viskistä) Viides viski Tuoksu: Nuotiosavu ja tuhka, Islay viski, tervaleijona, kevyt farmimaisuus (ettei aina tuu sanottua navetta) Maku: pehmeä, makea, banaania joka on kääritty savuun, anananasta, bbq possua, grillintuoksuja Loppu: savua, makeutta bbq possua Tuskin juurikaan prosentteja, aluksi olin todella innoissani tästä, pehmeä ja makea jne, mutta mitä kauemmin tätä tuli makusteltua, niin sitä enemmän tuli fiilis, että liian helppo ja tylsä. Ei haastetta, ei potkua. Ei huono, mutta ei ehkä kaappiinkaan. Kuudes viski Tuoksu: Savuinen, pieni vauvanoksennus (Port charlotte?) Maku: Oho, nyt on mahtavasti hedelmää, makua ja potkua. Edelleen se pieni vauvanoksennus mukana (hyvällä tavalla). Kirpakka sitrus, todella kivasti savu koko ajan mukana. Täydellisesti integroituneena ja tukien hedelmäisyyttää. Antaa luonnetta viskille, mutta ei mitenkään jyrää eikä vie mennessään. Loppu: Menthol, savu, parfyymi. Edelleen todella kauniisti integroitunut ja toimii niin nätisti yhteen. Maku kestää ja aaltoilee. On hieno viski Tämä, jos joku lähtisi hyllyyn. Todella mahtava viski. Loppupohdinnat ja sijoitukset:
Ekan kierroksen jälkeen 6,2,3,5,4,1
Toisen kierroksen jälkeen 2,6,3,5,4,1
Nuotitukset on tosiaan kirjoitettu hetken pohdinnan jälkeen ja sieltä varmasti puuttuu paljon ajatuksia. Kirjoitin näitä vielä puhelimella ja siinä tulee yleensä vahvasti tiivistettyä.
Illan viskit:
Waterford The Cuvee - 50%
Cuvee of 25 terriors
Glencadam 1991 Gordon & MacPhail - 54,9%
Refill Bourbon Barrel - 29 Years - Cask 3249 - 181 Bottles
Glenfarclas 185th Anniversary - 46%
Bottling with whiskies from 1950 to 2020?
Blair Athol 2008 Signatory "Malt Mill" - 54,8%
Sherry Butt Finish - 12 Years - Cask 3 - 695 Bottles
Bunnahabhain 2014 Staoisha Sea Shepherd - 46%
Dechar/Rechar - 7 Years
Unnamed Islay 1992 Signatory - 52,7%
Bourbon barrels - 28 Years - Cask 6779 - 262 Bottles
Yhteenveto Jälleen kerran huikea tasting, jossa pääsi haastamaan omaa ajatusmaailmaa ja aisteja. Ainoa valitettava asia tässä oli, että kaksi viskiä olivat omasta mielestä yli muiden ja ne olivat juuri ne kalleimmat. Näin ei aina ole ollut, vaan joissain sokoissa myös myös alemman hintaluokan pulloja on päätynyt oman listan ykköseksi ja tällöin niitä on tullut hankittua. En voi kuin suositella sokkomaistelua kaikille ja varsinkin niin, että sen järjestyksen mikä maistui parhaiten päättää ennen kuin viskit paljastetaan. Tällöin voi parhaimmillaan oppia itsestään tai viskimaustaan jotain uutta. Minä opin tänään sen, että tutustun paremmin Glencadamin tislaamoon ja sain vahvistuksen sille, että varsinkin savuviskeissä kaipaan viskiltä haastetta. Liian helppo, pehmeä ja hentoinen savuviski ,ei oikein tarjoa pidemmän päälle mitään, joskin koska tahansa olen sellaisen valmis nauttimaan ;-)
Comments