top of page

Joulukalenteri 2023: 4. päivä

Päivitetty: 6. jouluk. 2023


Tänään hypätäänkin ulos Skotlannista, mutta emme lähde (vielä) kovin kauas. Vierailemme naapurisaarella Irlannissa ja tarkemmin sanottuna Waterfordin kaupungissa. Sieltä, Suir joen varrelta, löytyy vuonna 2015 perustettu Waterford tislaamo. Mark Reynier hankki Waterfordin panimon vuonna 2014, laitteisto päivitettiin tislaamotoimintaan sopivaksi ja joulukuussa 2015 tislattiin ensimmäiset erät. Waterford panostaa erityisesti mallasviskiin vaikkakin tiloista löytyy myös kolonnitislain. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Mark Reynier on viskin kanssa tekemisissä. Hänet tunnetaan Bruichladdich tislaamon osaomistajana ja Reynierien aikana tislaamo nousi nykyiseen kukoistukseensa. Voinemme siis odottaa tulevaisuudelta paljon myös tältä vielä pieneltä irlantilaiselta tislaamolta.


Waterford tekee myös asioita täysin omalla tavallaan. Tämän illan viski kuuluu Single Farm Origin sarjaan. Kyseisen sarjan viskit ovat aina lähtöisin vain yhdestä paikasta. Illan viskin kohdalla tämä paikka on Bannow Island, joka löytyy Irlannin eteläosasta. Jokaisesta sarjan viskistä löytyy TÉIREOIR-koodi, jonka kanssa viskistä löytyy lisätietoja nettisivuilta. Tämän kyseisen pullon koodi on F014E01-02. Tietomäärä joka viskistä löytyy on mahtava, tämä on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia asioita, joita on viskin osalta tullut käytyä läpi.


Linkin takaa selviää viskistä kaikki tarpeellinen ja enemmänkin, mutta tärkeimpinä infoina mainittakoon viskin ikä (jota ei löydy pullon kyljestä), joka on 3 vuotta 10 kuukautta ja 22 päivää. Pullotusvahvuus on 50% ja erän suuruus on 9000 pulloa. Allekirjoittanut on aikanaan kotiuttanut pullon itselleen Whisky Auctioneer huutokaupasta.




34 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kommentare


Post: Blog2_Post
bottom of page